JOUSTAVISTA OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ JA KAIKENLAISESTA METELISTÄ

 

JOUSTAVISTA OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ JA KAIKENLAISESTA METELISTÄ

 

Hesarissa oli juttu Järvenpään Kinnarin yhtenäiskoulun tilanteesta ja siinä mainittiin minun toimineen yhtenä auditoijista. Jutusta käytiin somessakin keskustelua, jossa oppimisympäristöjen muutokset lytättiin kovin yleisesti. Ja kysyttiin myös, voisinko minä kertoa enemmänkin näkemyksistäni Kinnariin liittyen. On vain niin, että kun minä olen auditointiraporttini toimittanut, en katso minulla olevan oikeutta lähteä koulun tilannetta julkisuudessa kommentoimaan. Mutta oppimisympäristöjen muutoksesta sekä yleisellä tasolla että oman kouluni kokemusten pohjalta voin toki puhua.

Uusia koulurakennuksia viime vuosina eri puolille maata rakennettaessa on myös haettu uusia ratkaisuja toimivan koulurakennuksen malliksi. Tällaisista on sitten käytetty erilaisia nimityksiä, kuten uudet oppimisympäristöt, avoimet oppimisympäristöt ja joustavat oppimisympäristöt. Niiden toimivuuden arviointiin on sitten lähtenyt osallistumaan suuri joukko ihmisiä, joista valtaosalla ei omakohtaista kokemusta muuttuneista oppimisympäristöistä ole. Toki jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, niin tässäkin asiassa. Valitettavasti suuri osa kommenteista perustuu ennakkoajatuksiin, väärinkäsityksiin ja väitteisiin, jotka nousevat ”musta tuntuu” -pohjalta.

Koulu on aivan yksinkertaisesti paikka, jossa lapset ja nuoret saavat niitä tietoja, taitoja ja osaamista, joita elämässään tarvitsevat. Yhteiskunnan muuttuessa ihmisten toiminta muuttuu ja niin muuttuu myös osaamisen tarve. Tällöin koulun on vastattava haasteeseen. Emme voi antaa ratkaisuja huomisen haasteisiin eilisen resepteillä.

Yhteiskunnan muutos näkyy myös siinä, että yhtenäiskulttuurin aika on jäänyt taakse. Ihmiset elävät erilaisissa sosiaalisissa todellisuuksissa, jo nuorella iällä. Heidän kiinnostuksensa ja osaamisensa eri asioissa poikkeaa toisistaan melkoisesti, niin myös mahdollinen tuen tarpeensa. Jokaisen oppilaan on opittava riittävästi perusasioita, jotta hän kykenee hahmottamaan ympäröivän maailman ja saa riittävästi osaamista jatko-opintoihin ja myöhemmin työelämään siirtymiseen. Mutta sen lisäksi on mahdollistettava henkilökohtaisempien oppimispolkujen rakentaminen. Oppiminen onnistuu silloin, kun oppilas kokee sen mielekkääksi. On kuitenkin niin, että se mikä on mielekästä Tupulle, ei välttämättä ole mielekästä Hupulle eikä ainakaan Lupulle.

Opettajat ovat yleensä ottaen hyvin velvollisuudentuntoista väkeä. He haluavat saada aikaan mahdollisimman syvää, kattavaa ja mielessä säilyvää oppimista. Mutta kuten valtakunnallisessa opetussuunnitelmassamme todetaan, ei koulun tehtävänä ole vain oppiaineiden sisältöjen siirtäminen eteenpäin. Koulussa on opittava oleellisia tulevaisuuden taitoja, joista voi mainita oman toiminnan suunnittelun ja sen arvioinnin, ryhmässä toimisen, tiedon haun ja käyttökelpoisen tiedon arvioinnin sekä itseohjautuvuuden. Eivät nuo taidot ole sellaisia, että niitä oppilaassa joko lähtökohtaisesti on tai ei ole. Niitä on opeteltava, aivan kuin jakolaskun perusteita tai aikamuotojen ymmärtämistä.

Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet eivät määrää rakentamaan kouluja sen enempää luokkahuonekouluiksi kuin joustaviksi oppimisympäristöiksi. Mutta kun uutta koulua lähdetään rakentamaan, kannattaa perusteellisesti pohtia, millainen sen tulisi olla, että se vastaisi esimerkiksi joustavuuden ja oppimisen henkilökohtaistamisen haasteisiin.

Ihmiset ovat usein varsin turvallisuushakuisia ja kaipa sillä on jotain tekemistä evoluution kanssa. Riskejä välttämällä ihmiset ovat pysyneet hengissä. Valitettavasti tämä kytkeytyy usein myös muutoksen vastustamiseen. Muutos pelottaa, jonka vuoksi halutaan pitäytyä tutuissa toimintatavoissa. Kouluissa tämä tarkoittaa pitäytymistä perinteisessä luokkahuonekoulussa, jossa yksittäinen opettaja opettaa luokkaansa.

On kuitenkin niin, että jokaisessa luokassa on kovin erilaisia lapsia ja nuoria, erilaisissa tilanteissa. Yksi tarvitsee tukea asian ymmärtämiseen ja kaipaa keskittymistä perusasioihin, toinen voisi opiskella tuota asiaa nopeammin ja syvemmälle. Kumpikin turhautuu opiskelun tahtiin, joka kulkee jonkinlaisen keskiarvon rytmissä. Kolmas ei ole perhetilanteensa vuoksi nukkunut kahteen yöhön kunnolla ja neljäs on jossain noiden muiden välimaastossa. Vaikka suomalainen opettaja on hyvä opettaja ja hoitaa työnsä velvollisuudentuntoisesti, ei hän kykene eriyttämään oppimista kaikille sopivaksi. Ja tässä tullaan tilanteeseen, jossa niin koulurakennuksen kuin opettajan työn uudelleen organisointi tulevat mukaan kuvaan.

Uusi koulu voidaan rakentaa sellaiseksi, että luokkahuoneiden sijaan se koostuu oppimisalueista, joilla voi opiskella samaan aikaan kahden tai kolmen luokan verran oppilaita samanaikaisesti. Oppilaiden kanssa alueella on myös useita opettajia. Ja tällöin ei enää ole tarkoitus, että kaikki opiskelevat samoja asioita samanaikaisesti. Isompi oppilasryhmä voidaan jakaa tarkoituksenmukaisesti uudelleen oppimiskokonaisuuden opiskelun ajaksi. Joidenkin kanssa keskitytään perusasioihin, toisille annetaan haastavampia tehtäviä. Oppilaat oppivat asettamaan omia tavoitteitaan ja arvioimaan omaa tekemistään. Jako ei ole pysyvä, vaan esimerkiksi kun tukea tarvinnut oppilas onnistuu saavuttamaan asettamaan tavoitteensa, voi hän jatkossa asettaa niitä korkeammallekin. Henkilökohtaistamalla oppimispolkuja haetaan oppimiseen mielekkyyttä.

Jotta tämän kaltainen oppimisen muutos voi onnistua, se vaatii erilaisia asioita niin opettajilta kuin koulurakennukselta. Mikäli koulurakennuksen suunnittelussa ei oteta huomioon tämänkaltaisen oppimisen edellytyksiä, ei oppimisen muutos onnistu. Ja mikäli opettajien toimintakulttuuria ei muuteta, ei oppimisen muutos onnistu.

Rakennuksen suunnittelussa on otettava huomioon ryhmittelyn mahdollisuudet, akustiikka ja työrauhan mahdollistaminen. Oppimisalueen ei ole tarkoituksenmukaista olla vain avoin tila, jossa kaikki ovat yhtä aikaa. Oppimisalueiden on mahdollistettava eriyttäminen, erikokoisiin ryhmiin ja siksi kunkin oppimisalueen yhteyteen on rakennettava riittävästi eriyttämisen mahdollistavia pientiloja ja käytettävä kalusteratkaisuja, jotka tukevat eriyttämistä. Oppimisalueita on voitava tarvittaessa jakaa pienempiin ryhmiin, joka edellyttää seiniä, joita voidaan avata ja sulkea. Pintamateriaalien on oltava akustisesti ääntä vaimentavia eivätkä oppimisalueiden äänimaailmat saa sekaantua toisiinsa. Ja aivan kuin perinteisessä luokkahuonekoulussa ei koulurakennuksen oppilasmäärä saisi nousta yli sen, mitä siinä on suunniteltu toimivan.

Opettajien työhön liittyen on perinteisesti korostettu opettajan autonomiaa. Autonomia on monessa mielessä hienoa asia, josta kannattaa pitää kiinni. Emme tarvitse tarkastajia vahtimaan, toimitaanko kouluissa opetussuunnitelmien määrittämällä tavalla. Mieluummin luotetaan opettajiin, mahdollistetaan heille koulutusta ja vertaisoppimista, jotta työ kehittyisi tarkoitettuun suuntaan. Mutta ei voi kuitenkaan olla niin, että koulussa jonkun luokan oppilaiden oppiminen on oleellisesti erilaista kuin jonkun toisen luokan. Koulun opettajien yhteistyöhön niin pedagogisten näkemysten kuin käytännön toiminnan osalta tulee laittaa resursseja. Kun opettajat vastaavat yhdessä isompien oppilasryhmien oppimisesta, kannattaa opettajan työtä muuttaa yhteisen suunnittelun, yhteisen opettamisen ja yhteisen arvioinnin suuntaan.

Omassa koulussani, Hämeenkylän koulussa Vantaalla, olemme kulkeneet tässä kuvatulla polulla jo joidenkin vuosien ajan. Uuden rakennuksemme oppimisalueiden yhteydessä on suuri määrä eriyttäviä pientiloja. Akustiset ratkaisut ovat toimivia ja liikkuvat seinät toimivat hienosti. Opettajien työ on muuttunut paljolti yhteisopettajuudeksi, jota tukee se, että koulumme on mukana vuosityöaikakokeilussa. Toki on myönnettävä, että opettajien työn muuttaminen yhteisopettajuudeksi on useita vuosia vievä oppimisprosessi.

Minusta on hienoa kulkea seuraamassa mitä koulussamme tapahtuu. Olen äärettömän tyytyväinen muutoksen suuntaan. Jo väistötiloissamme Sanomalassa meillä kävi jatkuvasti vierailijaryhmiä, jotka ihastelivat mm. oppilaiden keskittymistä oppimiseensa. Ja havainto, jonka oikeastaan jokainen vierailijaryhmät teki ja josta se kommentoi, oli rauhallisuus, melun puuttuminen. Ja tältä osin tilanne on vain parantunut, kun siirryimme tähän uudisrakennukseen Varistontiellä elokuun alusta alkaen. Melua ja meteliä tässä oppimisen ja oppimisalueiden muutoksessa tuntuvat aiheuttavan eniten erilaisilla keskustelufoorumeilla kirjoittajat, joilla ei juurikaan ole omakohtaisia kokemuksia joustavista oppimisympäristöistä.

Keskustelua oppimisen muutoksesta, sen tavoitteista, edellytyksistä ja toimintatavoista ehdottomasti tarvitaan. Mutta toivottavasti se olisi ratkaisukeskeistä, uusia ja entistä parempia toimintatapoja hakevaa.