TODELLISUUDEN TULKINTOJA, 1
Maailma muuttuu monin tavoin. Osa muutoksesta on sellaista, että olen siitä innoissani. Osa taas saa minut tuskastumaan. Ja niin kovin moneen asiaan otan tai haluan ottaa kantaa, haluan kertoa niistä ajatukseni, ovat ne sitten hyviä tai huonoja. Tai haluaako niitä kukaan edes lukea.
Olen vuosien mittaan kirjoittanut monenlaista sosiaalisen median keskustelupalstoille. Lyhyt kommentointi on sillä tavalla toiminut, mutta pidempien näkemysten kirjoittaminen ei siten toimi. Niinpä olen jo jonkin aikaa miettinyt vakavasti blogin kirjoittamista. Voi tietysti olla, että olen kovin jälkijättöinen tässä asiassa, että blogien aika meni jo. Pitäisi kai ruveta influenceriksi youtubeen, niin voisin saada vaikka sponsorin. Luultavammin kuitenkaan en saisi.
Mutta nyt päätin sitten aloittaa oman blogini. Pysyykö se hengissä, kiinnostaako se ketään? Jää nähtäväksi. En lupaa suurta jatkuvuutta, mutta kirjoitan kun siltä tuntuu.
Hieno homma! Tässä sulle vakiolukija, saatan kommentoidakin aina välillä!
VastaaPoista