ONKO JOKU PILANNUT SUOMALAISEN PERUSKOULUN?

 

ONKO JOKU PILANNUT SUOMALAISEN PERUSKOULUN?

 

Viimeaikainen keskustelu perusopetuksen tilasta on ollut kovin lohdutonta. Inkluusio on vienyt pienluokat ja heittänyt tukea tarvitsevat oppilaat yleisopetuksen ryhmiin muiden oppimista pilaamaan. Oppilailta edellytetään jatkuvaa itseohjautumista, vaikka kaikki eivät siihen kykene. Ja näkeehän sen jo Pisan tuloksista: suomalainen peruskoulu on ihan pohjamudissa. Vai oliko se kuitenkaan ihan näin?

Viimeisen Pisa-tutkimuksen osalta suomalaiset pojat olivat Suomen kuvalehden mukaan lukemisessa maailman viidenneksi parhaita, luonnontieteissä kuudenneksi parhaita ja matematiikassa kolmanneksitoista parhaita. Tytöt puolestaan olivat maailman parhaita sekä lukemisessa että luonnontieteissä, matematiikassa seitsemänneksi parhaita. On aivan totta, että olemme pudonneet joitain sijoja alaspäin Pisa-tuloksissa, mutta nykyisen kaltainen kauhistelu on täysin asiatonta. Myönnettävä toki on, että alaspäin vievä suuntaus aiheuttaa huolta ja sen suhteen on mietittävä, mitä tehdä. Mutta rajansa kaikella kauhistelullakin pitäisi olla.

Yhdeksi syyksi tähän koettuun tulosten heikkenemiseen on väitetty olevan itseohjautuvuuden vaatimus. Näitä väitteitä kasvatustieteiden tohtori Antti Moilanen omalta osaltaan ansiokkaasti kumoaa. Yleisesti ottaen itseohjautuvalla oppimisella tarkoitetaan opetusta, jossa oppilaat voivat tehdä päätöksiä omasta oppimisestaan. Nykyisen opetussuunnitelman mukaan opettajan tulee tukea oppilaiden kehitystä opettamalla heille oppimisen taitoja. On vaikea ymmärtää, mikä tässä on niin kauhistuttavaa. Oman toiminnan suunnittelu ja sen arviointi ovat keskeisiä taitoja, joita jokainen ihminen elämässään tarvitsee. Näitäkin taitoja on oleellista opiskella peruskoulussa, opettajien opastuksella. Lähtien pienistä askelista ja osaamisen kehittyessä vähitellen voi jo askeltaa isommin. Ne, joille oman toiminnan suunnittelu tuottaa haasteita, tarvitsevat tukea. Ja sitä suuremmalla syyllä sitä heidän tulisi koulussa oppia. Ei oletus voi olla, että joillain on itseohjautuvuutta ja toisilla ei, ja kaikki pitäisi jättää sen varaan. Koulu on sitä varten, että siellä opitaan tietoja ja taitoja.

Toinen näiden peruskoulun nykytilan kivittäjien suosikkikauhistelu on inkluusio. Keskeisiä argumenttejä ovat, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmät on lopetettu, tukea tarvitsevat oppilaat hylätty muiden joukkoon ja tämä on saanut aikaan kaaoksen yleisopetuksen ryhmissä. Aivan, erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret on nykyisin paljolti ohjattu samoihin kouluihin muiden kanssa. Aiemmin heidät kuljetettiin busseilla erityiskouluihin tai alueellisiin erityisluokkiin. Nyt he menevät samoihin kouluihin kuin alueen muutkin lapset, kaverit jo varhaisesta lapsuudesta. Lasten tuen tarve kuitenkin vaihtelee kovasti. Osa hyötyy siitä, että he opiskelevat lähtökohtaisesti omassa pienryhmässään, osa taas siitä, että heitä integroidaan yleisopetuksen ryhmiin paljonkin. Tosiasioihin eivät perustu ne väitteet, että pienluokat on ajettu alas. Samalla kun oppilaat siirrettiin yleisopetuksen kouluihin, siirrettiin niihin myös aiempien koulujen erityisopettajat, jolloin kouluissa on ollut mahdollisuus perustaa sekä erityisen tuen pienluokkia että lisätä laaja-alaista erityisopetusta. Esimerkiksi omassa koulussani, jossa oppilaita on noin 820, on viisi pienluokkaa. Vantaalla eri kouluissa pienluokkia on parisen sataa.

Tokihan me peruskouluissa työskentelevät kannamme kovasti huolta siitä, että kaikilla oppilaillamme elämä ja oppiminen eivät aina suju helposti. Lukeminen ja lukutaito ovat hiipuneet niin aikuisilla kuin lapsilla, some ja sähköiset pelit addiktoivat tehokkaasti ja Suomeen muualta muuttaneiden kotouttamisessa on omat ongelmansa. Mutta pitäisi keskittyä miettimään mitä me voisimme millekin ongelmalle tehdä sen sijaan, että harrastetaan tosiasioihin perustumatonta ryhmäkauhistelua.